Siirtelin ajankulukseni huonekaluja ja isäni tekemä musta ja kapeahko pöytä on kulkenut matkassamme jo 10 vuoden ajan. Tällä kertaa sille löytyi sopiva kolo olohuoneesta, tv-seinän vierestä. Tämä on ihan hyvä paikka ja pöydälle mahtuu ne mitä tarvitsenkin. Tuolina toimii vanha kiinalainen jakkara. Sain 30-vuotislahjaksi Patrikaisen maalauksen, ajattelin sen kiinnittää pöydän yläpuolelle vaikka seinäpinta onkin erittäin kaunis sellaisenaan.
Pöydälle asettelin musta-valkoisen taulun jonka olen tehnyt lahjapaperista ja kaunis, keväinen kukkakimppu* on Helmivillakosta.


Pöydälle kasaantui jo muistikirja ja kalenteri uusia töitä varten. Ensi viikko vielä ja sitten pääsen aloittamaan.
*kukkakimppu saatu bloginäkyvyyttä vastaan.