Kuka haluaa ensi viikonloppuna messuille?
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Sisustus 2015 -tapahtuma täyttää 13.–15.2.2015 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen D-hallin.
Arvon yhdessäLINAN kanssa lippupaketteja messuille. Sinä ja ystäväsi pääsette katsomaan herkullisia ideoita sisustamiseeen. Paketteja on jaossa kaksi.
Tämä on pika-arvonta eli aika alkaa nyt ja loppuu ke 11.2. klo 24.00. Liput voitte noutaa Linasta Aleksanterinkadulta!
"Asta Rakentaja -messujen kanssa yhtä aikaa toteutettava uusi Sisustus 2015 -tapahtuma keskittyy kodin sisustamiseen esitellen herkullisia ideoita, sisustus- ja somistustuotteita sekä palveluita viihtyisään ja yksilölliseen kotiin.
Huonekalujen, valaisimien ja sisustustekstiilien lisäksi tapahtumassa on myynnissä muun muassa käsityönä tehtyjä, ekologisia sisustus- ja käyttöesineitä sekä keraamisia astioita ja kuvataidetta.
Tapahtumasta löytyy hurmaavia kierrätysideoita sekä sisustustuotteita, joihin on käytetty ullakoiden aarteita eli aitoja vanhoja vintagetapetteja 1950–1970-luvuilta.
Paikan päällä saa sisustusneuvontaa ja työnäytöksissä opastetaan esimerkiksi kankaisen sisustuslaatikon ompelussa ja nojatuolin verhoilussa."
Onnea arvontaan!