Quantcast
Channel: Retromoderni | Sisustus
Viewing all articles
Browse latest Browse all 747

Mökil

$
0
0
Kesäloman ensimmäinen viikko on kohta lusittu ja mökiltä tultu kotiin. Mökillä meillä ei ole koneita mukana, joten postauksetkin ovat jääneet, mutta insta on päivittynyt. Mökillä oli tosi rentouttavaa ja ihanaa, kuten aina. Ilmat eivät olleet kylläkään helteiset, mutta vietimme ulkona silti suuremman osan aikaa. Helteet alkoivat eilen kun teimme lähtöä -tietysti. Aika meni kuin huomaamatta tehden kaikenlaista mukavaa yhdessä. Tuli myös piipahdettua  Turun keskiaikamarkkinoilla. Turuus oli kyllä taas niin perkeleen kylmä, mutta löysimme muutaman kivan ostoksen ja häihin vaatteet. Yhdet kuvaussessiotkin tehtiin miehen kanssa luonnossa. Pari kuvaa oli jo näkyvillä instassa, mutta niistä lisää myöhemmin. Mökillä oli muutama karvaturri oman karvakuonon lisäksi ja heilläkin oli kivaa, kun oli kaveria juoksuseurana. Daisy oli nimittäin eilen niin väsynyt koko reissusta, että nukkui pyykkikorissa monta tuntia korviaan lotkauttamatta, vaikka hyörin ympärillä useampaan kertaan. Usein nostaa edes vähän päåtään tai avaa silmäänsä, nyt ei edes sitä. Ja jatkaa uniaan vieressäni sohvalla, pää tyynyllä.   












Talviturkkia en heittänyt, vaikka usein se jo tässä vaiheessa kesää on mennyt. Oma mökkihaave taas vain kasvoi, mutta ehkä sen aika tulee tässä vielä ennemmin tai myöhemmin...        

Viewing all articles
Browse latest Browse all 747

Trending Articles