Quantcast
Channel: Retromoderni | Sisustus
Viewing all articles
Browse latest Browse all 747

#KUTSUSYÖMÄÄN #IKEAkuvasto

$
0
0
Sähköpostiin napsahti kutsu Ikean kuvaston lanseeraustilaisuuteen. Lähdin tietysti Helsinkiin. Tapasin asemalla Siljan ja menimme yhdessä, terassin kautta, tapahtumaan Kaapelitehtaalle. Uusi kuvasto ilmestyy ensi viikolla ja me saimme jo omat ihanassa goodie bagissä mukaamme ja sitä onkin tänä aamuna tullut selattua aamukahvin parissa. 

Kuvaston keskipisteenä on keittiö ja yhdessä oleminen. Keittiössä vietetään paljon aikaa ja se onkin paljon enemmän kuin vain kokkauspaikka. Meille oltiin laitettu todella kauniit kattaukset ihanan rouheaan miljööseen ja ruoat alusta loppuun olivat todella maistuvia ja näyttävästi lautasella.  Oli aivan ihanaa syödä yhdessä. Lanseeraustilaisuuden stailauksesta vastasi Iina Vuorivirta, joka on muuten nimitetty ensimmäisenä suomalaisena IKEA- muotoilutiimin jäseneksi. Ihan loistavaa, että saadaan suomalaista kädenjälkeä näkymään kaikkialla maailmassa ja kodeissa.

Saimme kuulla myös uutuuksista, joita on tulossa syksyn mittaan ja täytyy sanoa, että niin makeita juttuja tulossa, ettei malta odottaa. Odotan todella kovasti mm. LATTJO- mallistoa, jossa on pelejä sekä lapsille että aikuisille. Näistä tulee ihan varmasti hitti pukinkonttiin. Myös EKESTAD- keittiömallisto näytti makeelta. ENITEN odotan SALTBÄK- villamattoja, jotka olivat sikamakeita! Sanomattakin on selvää, että SINNERLING- mallisto oli livenä todella upea, kaunis, sileäpinatainen! Tahdon todella sellaisen penkin ruokapöydän ääreen ja day bedin olohuoneen puolelle ikkunan alle.

Uusi kuvasto tarjoaa nopsan selailun peruusteella jälleen niin paljon inspiraatiota ja erilaisia ja persoonallisia ratkaisuja, että jokaiselle löytyy jotakin. Tovi jos toinenkin vierähtää helposti sen parissa.

Minä sain viettää illan ihan huippuhauskassa seurassa ja oli ihana tavata kaikkia tuttuja ja uusia tuttavauuksia! Me jatkoimme iltaa vielä kesäisessä Helsingissä terassilla Essin, Siljan ja Anna- Reetan kanssa. Oli niin hauskaa! Kiitos joutsenet :D 

Kiitos Ikea ja huipputiimi. Ihan loistavaa työtä!





























Ja niitä kuviahan tuli sitten räpsittyä kameraan ja oli vain parasta antaa kaiken tulla tänne.
Kuvan minusta on ottanut Pasi Salminen.


Ps. Jos et jaksa odottaa kuvastoa, niin pääset jo nyt sähköiseen kuvastoon ihastelemaan uutuuksia, KLIK.



Viewing all articles
Browse latest Browse all 747

Trending Articles