Kerroin teille elokuun eräässä postauksessa muutoksen tuulista, jotka vallitsivat elämässäni. Irtisanonouduin siis vakkaritöistäni elokuussa ja jäin tietoisesti tyhjän päälle, mutta erittäin onnellisena. En ole nimittäin hetkeen ollut näin onnellinen ja tyytyväinen elämääni mitä nyt olen. Siihen lienee pienenä osasyynä minun uusin sormukseni, jonka olen nimennytkin Lucky ringiksi.
Näin reilu vuosi sitten tuon italialaisen Giorgio Martellon sormuksen koruliikkeen ikkunassa ja se palasi mieleeni aina välillä. Yksi tiistaiaamu, kun sain mieheltäni pelastavan teksiviestin kesken studiosession ja luvan irtisanoutua, niin kävelin tuohon liikkeeseen kysymään, että mahtaakohan sellaista sormusta vielä olla valikoimissa. Ja olihan se siellä minua odottamassa. Enää en epäröinyt, vaan sovituksen jälkeen sormus laitettiin rasiaansa ja työnsin sen taskuuni odottamaan oikeaa hetkeä, eli irtisanomispäivääni. Ihana myyjä antoi minulle siitä alennusta, kun kerroin hänelle salaisuuden, että miksi sen ostin. Myyjä toivotti mitä parhaita kesän ja syksyn jatkoa. Lähdin eteenpäin ja hipelöin rasiaa taskussani kuin hobitti konsanaan. Siitä päivästä lähtien olen oikeastaan ollut vain yhtä hymyä.
Minusta lucky ring toimii, sillä tämä syksy on ollut niin upea, mutta niin ihanan kiireistä aikaa. Ensinnäkin lapset ovat tykänneet kun äiti on ollut kotona. Ollaan voitu pitää pienemmän kanssa vapaapäivä päikystä, jos siltä on tuntunut. Ja isompaa olen ollut kotona vastaanottamassa, kun on tullut koulusta. Ja ollaan leivottu yhdessä läksyjen teon jälkeen.
Toki minua on työllistänyt myös supersuosion saaneen Mansen Blogikirppiksen järjestelyt. Jotenkin vieläkin pää pyörällä sen saamasta suosiosta. Ollaan kyllä Niinan kanssa todella tyytyväisiä. Ja ihanat tyypit, jotka kamojensa kanssa raahautuivat Tampereelle, WAU. Ihan huikeeeta. Ja muut blogijutut, sillä kotonaolon ansiosta olen voinut jopa osallistua muutamiin tapahtumiin, kun aika on sen sallinut. Lucky Ringin ansiosta tämäkin ;)
Mutta ennen kaikkea minut on pitänyt kiireisenä uuden työn hakeminen. Tässä on pääkoppa käynyt kuumana koko syksyn, että mitä ihmettä alan tekemään. Oman firman perustaminenkin oli jo vahvalla, kunnes tuo kaikkien rakastama ihana verottaja ei hyväksynyt minun liikeideaani, jotta sen oisin voinut sellaisenaan toteuttaa. Se idea olisi ollut niin huippuhyvä ja palvellut pienyrittäjiä. Mutta yksi verottaja ei minua lannistanut, vaan jatkoin eteenpäin, tosin unohtaen liikeideani pöytälaatikkooni.
Joka päivä, jo yli vuoden ajan, on sähköpostiin paukkunut muutaman eri välitysfirman avoimet paikat, mutta eipä niissä kauheesti mitään kiinnostavia pestejä ole tarjolla ollut. Muutaman hakemuksen olen laittanut niiden kautta tulleiden työpaikkojen perään, saamatta kuitenkaan mitään vastausta. On muuten erittäin ärsyttävää, kun yritykset eivät vastaa millään tapaa saamaansa hakemukseen. Työnhakija kun käyttää aikaa sitä varten ja tekee sen hakemuksen juuri heille. Joo, tiedän, että hakemuksia saattaa tulla satoja, mutta vastaisivat edes "Kiitos hakemuksestasi" -tyyppisesti.
Ajattelinkin heti alkuun lähteä kartoittamaan ihan avoimilla hakemuksilla työmarkkinoita, unohtaen todellakin mollit ja muut. Laitoin hakemuksen ja toisenkin ja kolmannen. Näistä sainkin vastauksia kiitettävästi.
Mutta sitten oli se YKSI hakemus. 8 min kuluttua lähettämisestä sain kutsun haastatteluun ja nyt voin ilolla kertoa, että minulla on työsopimus allekirjoitusta vaille tuolla sähköpostissa odottamassa. Uudet kuviot alkavat parin viikon päästä. Odotan todellakin innolla, että pääsen töihin, sillä huipputuotteet ja porukka odottavat minua. Pyöritän Lucky ringiä sormessani jälleen tytyyväisenä -se toimii!
Mutta sitten oli se YKSI hakemus. 8 min kuluttua lähettämisestä sain kutsun haastatteluun ja nyt voin ilolla kertoa, että minulla on työsopimus allekirjoitusta vaille tuolla sähköpostissa odottamassa. Uudet kuviot alkavat parin viikon päästä. Odotan todellakin innolla, että pääsen töihin, sillä huipputuotteet ja porukka odottavat minua. Pyöritän Lucky ringiä sormessani jälleen tytyyväisenä -se toimii!
