Quantcast
Channel: Retromoderni | Sisustus
Viewing all 747 articles
Browse latest View live

Nässy seinässä

$
0
0
Pitkään siihen meni (5 vuotta, tähänkin) ja suunnitelmatkin vessan seinän suhteen muuttuivat miljoonaan kertaan matkan varrella, Nyt sietää sitten hurrata ja lujaa, sillä alakerran  vessa on valmis.



Rakennusaikana meillä oli ajatuksena, että seinään tulee valokuva ja meillä oli jo silloin mielessä Näsijärvi. Ja koska Nässy ja Koukkuniemen uimapaikan laituri on meille jollain tapaa rakas (mies kirjoittanut, säveltänyt ja sovittanut sen nimisen biisinkin), niin oli selvää että Nässy, eikä esim. Pyhäjärvi päätyy seinään. Ehkä rakkaimmat ja ne tärkeimmät ja ainoat muistot tuohon paikkaan liittyvät juurikin rakentamisen aikaan, kun kävimme kesäiltaisin, raskaitten raksapäivien päätteeksi uimassa koko perheen kesken. E oli tosin niin pieni vielä, mutta oli kaukalossa mukana menossa. Lämmöllä ja kaipauksella muistellaan niitä aikoja.

Kuvan on ottanut kaverimme Okko, joka on taitava myös valokuvaamaan. Kauheen kauan tuon vessan seinän valmiiksi saattamiseen meni, vaikka itse valokuvan kiinnittämiseen meni varmaan 15 min, mutta joskus on vaan asioilla tapana kestää.

Nyt nautitaan ja kun vessaan astuu, kuva saa hymyn huulille ja muistot tulvahtavat mieleen. Jos haluat kuunnella letkeän Koukkuniemi -kipaleen, niin yksi raakileversio löytyy lopusta. Miehen tulevalla levyllä, biisi on vähän toisenlaisessa muodossa.  







Mansen blogikirppis

$
0
0
Tätä, jos mitä on odotettu! 

Tampereella järjestetään kolmen viikon päästä su 11.10. Galleria Bertelissä, erittäin ihanassa miljöössä Mansen Blogikirppis. Myyjiä tulee pitkin Suomea. 

Klikkaa itsesi nyt jo mukaan tapahtumaan, KLIK ja seuraa keitä oikein tuleekaan myymään ja varmasti paljastamme lähempänä mitä herkkuja teille onkaan tarjolla. Vinkkaa myös kavereillesi tapahtumasta.


Kesäloma Italiassa

$
0
0
Teimme kesällä tavalliseen tapaamme reissun Italiaan, maahan jota rakastamme yli kaiken. Matkustimme jälleen samaan lomakylään, jonne ollaan reissattu jo parina edellisenä kesänä. Lago d' Idron maisemat tuntuvat meille niin kodilta ja siellä on erittäin mukava olla. Olen kertonut tästä lomapaikastamme teille ennenkin. Tokihan me nähtiin reissullamme muitakin paikkoja, kuten Gardalandian huvipuisto, Dolomiitit, Brixenin kaupunki ja Iseo- järvi, josta aloitimme lomamme ennen Idroa. Lämmintä meillä oli koko reissun ajan ihan riittävästi. Hyvipuistossa meinasi soijaa pikkuisen pukata, kun mittari näytti +39,5 ja jonot laitteisiin pitkiä.

Hyvää ruokaa, viiniä, retkiä, yhdessäoloa... Ne sumuiset aamut ennen auringon nousua. Ah, niitäkin ikävä. Mutta mennään nyt vain kuviin. Järkkäriä ei mukaan otettu vaan nyt kaikki kuvat ovat kännykällä otettuja. Kaipuu Italiaa on kova.

Retkieväät lähikaupasta
Iseo- järvi
Uima-altaalla







Gardalandian ravintolan lattia.


Käsintiskaus ei potuttanut lainkaan.
Ah, hyvää pastaa itsetehtynä.

Tämä oli ihan uskomaton ratkasu.
Moderni ja uusi talo navetan kyljessä. Tuolta haettiin tuoretta ja lämmintä maitoa kahviin.

Dolomiiteillä. Poika kiipeili ja minökn yritin...
Dolomiiteillä huikeet näkymät.

Aulassa

$
0
0
Innostuin eilen, tai oikeastaan vähän pakosta, siivoamaan yläkerran aulaa ja vierashuonetta, sillä saan pian ihania bloggaajasiskoja yökylään. Siinä siivouksen lomassa innostuin myös vaihtamaan huonekalujen paikkoja. Aulasta vanha retrolipasto siirtyi vierashuoneeseen ja pitkä retropenkki aulaan. Aulaan tulvii vierashuoneen ikkunasta ihana valo ja auringonsäteet. Pitäisi ehkä alkaa enemmän viettämään aikaa siellä, sillä siellä on minusta niin viityisän ja rauhallisen oloista.





Minä niin tykkään, eikun rakastan, tuota poukaman(Tikkurilan värikartan väri)- väristä seinää, joka myös esiintyy osassa keittiön kaapistoja. Nythän on todella paljon ollut sisustuksessa pinnalla vihreän eri sävyt. Tahtoisin luoda makuuhuoneeseen vieläkin tummempaa tunnelmaa esim. sammaleen vihreällä sävyllä. Makuuhuoneemme kokee piakkoin isompaa muutosta ja silloin vihreän värin saaminen sinne kävisi samassa rysäyksessä. Yritän varovasti taas ehdotella. Minusta kyllä vähän tuntuu, että mieskin haluaa nyt vähän uudistaa sisustusta ja pintojakin, jotta talosta saisi sellaisen uuden fiiliksen ja viihtyvyyden tunteen, kun väliin puheet kääntyy myyntiaikeisiin. Seuraavaksi katsaus vierashuoneeseen.  

Vierashuoneessa

$
0
0
Vierashuoneemme on toiminut majoituspaikkana vieraille ja "romuille". Sinne ollaan viety kirppiskamat ja muut kaikki säilytystä vaativat tavarat ja läjät ovat olleet valitettavasti sen mukaisia. Huoneen on myös vallannut poika kavereineen ja he pelaavat jostain syystä tässä huoneessa, eikä pojan omassa huoneessa, jossa on kyllä tilaa isommallekin jengille.

Oli aika siivota huone perusteellisesti, mutta edelleen sinne yhteen osaan jäi kirppistavaroita. Samalla huonekalut vaihtoivat myös tässä huoneessa paikkaansa. Lipasto pääsee tuossa kohtaa nyt paljon paremmin oikeuksiinsa kuin aulassa, jossa se ennen sijaitsi. Huone kaipaa vielä mattoja ja verhoa, jonka olen kyllä ostanut jo, mutten ole enää varma onko se enää sopiva. 




Kirppiskamat ovat nurkassa valmiiksi hinnoiteltuna ja kohta ne saavat kyllä kyytiä, kun Mansen Blogikirppis, KLIK starttaa 11.10. Olen lisäksi varannut vielä lähikirppikseltä pöydän pariksi viikkoa, joten tyhjä tila on tavoitteena. 


Jos et siis ole vielä huomannut Mansen Blogikirppis -tapahtumaa, niin klikkaa itsesi mukaan tapahtumaan, sillä myyjinä on todella upeita bloggareita ja muutama tamperelainen yritys. 50 :lle ensimmäiselle asiakkaalle on luvassa makee goodiebagi. Tänään paljastamme kaiken.  

Mansen Blogikirppis | su 11.10. | klo 11-14

$
0
0
Tässä on pitänyt siis niin kiirettä, koska ollaan puuhattu Mansen Blogikirppistä, joka on su 11.10. klo 11-14 Galleria Bertelissä. Galleria Bertel sijaitsee Finlaysonin tehdasalueella, aivan Tampereen keskustassa, Työväenmuseo Werstaan yhteydessä. 




Mansen blogikirppiksellä on ihan huikee bloggaajakaarti myymässä mm. vaatteitaan, sisustusaarteitaan, pieneksi käyneitä lastenvaatteita. Tiedän, että muutama bloggaaja on niin taitava käsistään, niin myynnissä on myös heidän omaa tuotantoaan. 
Paikalla on tosiaankin bloggaajia ympäri Suomen. Edustettuna on mm. Helsinki, Turku, Jyväskylä, Kokkola, Tampere. Ihan huikeeta saada nämä huipputyyppit Mansen Blogikirppis- tapahtumaan. Myymässä kirppiksellä ovat: 



Jos et vielä ole liittynyt mukaan tapahtumaan, tee se nyt kätevästi klikkaamalla tapahtumanFacebook-sivulle. Samalla jaat tietysti kaverille tiedon kivasta tapahtumasta. Tule siis tekemään huippulöytöjä meidän pöydistä ja samalla tapaamaan kasvoja blogien takaa.

Mansen blogikirppiksellä näet ja koet samalla tamperelaista designia, sillä NOUKI, OMANA, SALMIAK STUDIOja OMASHOP esittelevät ja myyvät tuotteitaan siellä meidän kanssamme. Todella ihanaa saada nämä yritykset mukaan meidän tapahtumaan.

Jaossa on myös 50:lle ensimmäiselle asiakkaalle goodiebag ja saimme mukaan yhteistyöhön todella hyviä yrityksiä. Kassista löytyvät seuraavien yritysten tuotteita tai tarjouksia:

Ja ostosten lomassa tai niiden jälkeen voit nauttia kahvit Museokahvilasta, joka palvelee 11-15.


Mukana kirppismenossa hääräävät myös seuraavat bloggaajat:




Eli kannattaa tulla paikanpäälle! 

LIITY MUKAAN! Seuraa Facebookin- tapahtumasivua, niin pysyt ajantasalla. Ehkä vilautamme vähän etukäteen, mitä kukin myy... TERVETULOA!

Syksy

$
0
0
Tänään heiluin kameran kanssa kaupungilla, kun minulla oli hetki aikaa ennen ikkunalla poseeraamista. Huh huh, kansikuvaa ja kaikkea! Isoja, jännittäviä ja kivoja juttuja kyllä tapahtumassa, kuten ensi viikon Mansen Blogikirppis. Hilpasin kiireissäni Tallipihankin lävitse ja ihanasti oli vaahteranlehdet tipahdelleet puista maahan. Pari nättiä kuvaa tarttui kameraan kirppistapahtuman paikasta Työväenmuseo Werstaasta. Poseeraamisten jälkeen hipisin lounaalle Kauppahalliin syömään aivan loistavan sushiannoksen. Kyllä Tampere on nätti syksylläkin.  








ZZZZ- Nuku hyvin

$
0
0
Tapasin tällä viikolla Tampereen Finlaysonin myymäläpäällikön kahvin parissa ja piipahdimme palaverin jälkeen myymälässä, sillä en ollut käynyt siellä pitkään aikaan. Juttelimme talon ihanasta historiasta ja kiersimme koko myymälän lävitse jutellen ja ihastellen tietenkin myymälän valikoimaa.

Myymäläpäällikkö esitteli syksyn uutuuksia, joissa olikin tosi monta kivaa kuosia. Puheet kääntyivät 10 ja 11 -vuotiaisiin poikiimme ja siihen, miten vaikeaa on löytää sen ikäisille miellyttäviä lakanoita. Ei tuon ikäsiin muksuihin enää iske Angy Birdsit, eikä Muumit, mutta kuitenkin olisi kiva nukkua kivankuosisten lakanoiden alla. Myymälässä oli esillä uusi ZZZZ- mallisto, joka on kuin tehty tuon ikäsille pojille. Niissä on asennetta. Ihastuin.

Sain mukaani yhden lakanasetin testiin ja valitsin DIGIT- kuosin, Ajattelin, että kuosi miellyttää matikkaneroista poikaamme. Ja miellyttihän se.








Sami Vulli on suunnitellut ZZZZ- mallistoon kolme kuosia; DIGIT (numerot), CLICK (biljardi) ja DREAM TEAM (pop-taiteellinen). ZZZZ-mallistossa on tosi kivoja kuoseja ja just sopivia tuon ikäselle. Minusta nuo ZZZ- malliston Tikru- kuosiset ovat myös tosi makeet. Kiitos Lauralle esittelystä ja lakanoista. Nyt nukuttaa, ZZZZ.



Syksy puutarhassa

$
0
0
Eilen oli hyvä sää tehdä viimeisiä pihahommia, sillä pakkanen ja talvi kuulemma lähestyvät. Syksy on ollut lämmin ja puutarhakin on minusta ollut hieman sekaisin (kylmä kesä sekoittanut), kun uusia kukkia puskee maasta uudestaan tähän aikaan vuodesta. Sain äidiltä kauhian määrän kuunliljoja ja koska en tiennyt minne ne istuttaa, niin laitoin ne isoon ruukkuun valeistutukseen ja nostan keväällä ylös ja etsin niille sopivan paikan. Toivottavasti vain selviävät tuossa ruukussa talven yli. 





Näyttävät sininatat olen saanut Huiskulasta* kesän pihakuvauksiin ja ne saivat pysyvän paikan etupihan altaasta. Muumi-herra pääsi sademittareineen niiden väliin.


Sain äidiltä myös nuo herkät vaaleanpunaiset kukat ja niille sopivin paikka löytyi punahattujen vierestä, jonne näköjään minulle kehkeytyy vaaleanpunaisten kukkien alue heinien kaveriksi.  





Mikä tämä lieneekään, mutta niin upea lila väri tässä pallo-nyppylä-kukassa... Mikäköhän tää niinkuin ois... väri on upea ja näkö komia, nimestä viis.



Krysanteemitkin* jaksavat kukkia ihan hyvin vielä oranssi-ruskein kukkasin. Vielä pitäisi ehtiä istuttamaan kukkasipulit, jotta saan keväällä nauttia mustasta kukkaloistosta. Vai olenko jo myöhässä? 

*saatu Huiskulasta bloginäkyvyyttä vastaan.

Sneak Peek- Mansen Blogikirppis su 11.10 klo 11-14

$
0
0
Sunnuntaina se tärähtää, Mansen Blogikirppis. Ovet aukeavat klo 11. 

Paikkana toimii upea Työväenmuseo Werstas ja noiden ruutuikkunoiden takana pilkottava Galleria Bertel. Ovet aukeavat siis klo 11, mutta tule ajoissa paikanpäälle, sillä 50 ensimmäistä saa yllätyskassin. Mukana tapahtumassa on tuttujen bloggareiden lisäksi paikallisia design- yrityksiä, NOUKI, OMANA, OMASHOP ja SALMIAK STUDIO.


Täällä kovaa vauhtia jo katselen tavaroita, joita myyn sunnuntaina, ensimmäisellä Mansen Blogikirppiksellä. Kannattaa klikata itsensä mukaan Facebookin tapahtumasivulle, niin näet vähän muidenkin bloggajien vilautuksia myytävistä tavaroista. Emme ota vastaan ennakkovarauksia, vaan kannattaa siis tulla penkomaan paikanpäälle.



Minun pöydästäni löytää paljon uutta ja vanhaa sisustustavaraa, tekstiilejä, Everyday Designin lehtitelineet, paneeliverhokankaita lastenhuoneeseen, nojatuolin, uusia säilytysboxeja, syöttötuolin, lastenvaatteita, kenkiä ja paljon muuta. Se joka on aina himoinnut vanhaa porrastaulua, niin sellainenkin löytyy.







Ja tässä bloggarit, ketkä myymät aarteitaan ensi sunnuntaina kirppiksellä:

Dioriina
Vaaleanpunainen hirsitalo 
Visuaalisesti Vaativa

Muista varata mukaan avoin ja iloinen mieli sekä käteistä rahaa (muitakin kuin 20 eur seteleitä). Varaudu ehkä siihen, että joudut hetken jonottamaankin sisäänpääsyä.

Lämpimästi tervetuloa morjestamaan meitä bloggaajia ja tekemään kivoja löytöjä Mansen Blogikirppikselle.

Yhteistyössä:

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA MANSEN ENSIMMÄISELLE BLOGIKIRPPIKSELLE!

$
0
0
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA MANSEN ENSIMMÄISELLE BLOGIKIRPPIKSELLE!
Huomenna se sitten tapahtuu! Nimittäin järjestyksessään ihka ensimmäinen Mansen Blogikirppis! 


Ollaan Sula Mahdollisuus blogin Niina kanssa järjestäneet tämän mahtavan tapahtuman, jossa yhteensä 14 bloggaria ovat haalineet aarteensa myyntiin Työväenmuseo Werstaan Galleria Berteliin. Ovet tapahtumaan ovat avoinna siis tänä sunnuntaina 11.10.2015 klo 11-14 Tampereella. Vaikee oli kuvitella, että päästäisiin Aamulehden kanteen asti, mutta on tämä sen verta hyvä tapahtuma, joten parhaat jutut siihen vain pääseekin ;) ja isompi juttu oli sitten Minimenossa.

Sisustusassarin tilalla myy Ripaus tunnelmaa.


Pari ohjetta kun saavut blogikirppikselle:

*sisäänkäynti Mansen Blogikirppikselle tapahtuu osoitteessa Väinö Linnan aukio 8, Työväenmuseo Werstaan pääoven viereisestä ovesta. -sinua ovat ohjaamassa standit ja julisteet ja ovella ovimikko ottaa sinut lämpimästi vastaan. Varaudu siis hetkelliseen jonottamiseen. Hyvää ja aurinkoista keliä luvattu huomiselle ;).  
*varaa mukaasi riittävästi käteistä, myös pikkurahaa paljon, eikä pelkästään 20 eur seteleitä, koska tällöin meiltä loppuvat vaihtorahat nopeasti.
*varaa iloinen kirppistelymieli, sillä väkeä on toivottavasti liikkeellä runsaasti.
*Museokahvilassa on mahdollisuus nauttia virvokkeita. Kahvila palvelee klo 11-15.
*Bloggareitten kirppiksen aikana Werstaan museotiloihin on vapaa pääsy, joten käy samalla tutustumassa museon antiin.
*Sunnuntaina 11.10. vietetään myös Kansainvälistä tyttöjen päivää ja klo 12-15 Werstaan tiloissa on lapsille avoinna ilmainen ranneke- ja rintanappityöpaja.
Vinkki: mies + lapset askartelemaan siksi aikaa, kun mamma shoppaa!
*goodie bageja on jaossa 50 ensimmäiselle kirppisasiakkaalle - saavu paikalle ajoissa.

Huomenna on hyvä säpinä, joten rento ja iloinen mieli mukaan ja eikun tekemään hyviä löytöjä.
Itse kaivoin vielä mukaani lastenvaatteita, on mm. Me&I ja  POPin vaatteita ja Ticketin hopeanharmaa talvihaalari. Sitten in myynnissä kankaita suoraan pakasta, verhoja, säilytysrasiota, pari mattoa, nojatuoli yms. Tule siis penkomaan.
Nähdään siis huomenna! TERVETULOA!

Kohta lähdenkin tapaamaan näitä bloggaajanaisia ja meillä on tiivis päivä Pyynikin suunnalla. Jännä päivä tämäkin. 

Iso Kiitos_ Suosio yllätti bloggaajat

$
0
0
HUH HUH! Takki on tyhjä, mutta onnellinen.
Ensimmäinen Mansen Blogikirppis on taputeltu. Suosio yllätti todellakin meidät bloggaajat! 
Iso jono alkoi muodostumaan ovelle jo hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua ja jono vain kasvoi. Se kuulemma ulettui Satakunnankadulle asti. 

Kuva: Sally*s
Ja olihan teitä, yli 600. Käsittämätöntä.

Kiitos kaikesta positiivisesta palautteesta tiiviistä tunnelmasta huolimatta. 
Ihan mahtava myyntipäivä. Oli aivan ihanaa nähdä teitä lukijoita ja iso kiitos teille kaikille.
Kiitos bloggaajille, yhteistyökumppaneille ja tamperelaisille yrityksille. Ja ovimikolle.
Tätä lisää, vai mitä? Uusin kujein...
"Ensi kerralla jäähallissa": sanoi asiakas. 
Noh, vallataan vaatimattomasti stadion ;)
KIITOS!

Mansen Blogikirppis_ vielä kerran

$
0
0

Edelleen pää aivan pyörällä ihanasta viikonlopusta ja kirppishulinasta. Tajuntonta, miten hyvin Mansen blogikirppis vetikään väkeä puoleensa, vaikka kyllä me jännitimme, että muodostuuko sitä jonoa ollenkaan sinne oven taakse, vai ei. Ja muodostuihan se. Se oli tuuletuksen paikka. 

Kävin vähän  kuvavarkaissa blogisiskojen luona, kun omaan kameraan en blogikirppiksellä kertakaikkiaan oikein ehtinyt tarttumaan kun pöhinä alkoi.

Porukkaa oli
Kuva: Sula Mahdollisuus
Muotopuolen pöytä.
Mustan oven pöytä.
Kuva: Optimismia ja energiaa

Mukana menossa OMAshop.
Kuva: Optimismia ja energiaa
Retromodernin pöytä
Kuva: Optimismia ja energiaa
Ennen tapahtuman alkua.
Kuva: Sally's
Erittäin paljon kiitoksia Aamulehdelle tapahtumamme uutisoinnista, hienosti ja näyttävästi hoidettu. Kiitos blogikumppanilleni Niinalle Sula Mahdollisuus- blogista, joka osasi minua hyvin rauhoitella tarpeen tullen. Niina kyllä kirjoitti minusta kauniisti blogissaan "jonka positiivinen energia vie vaikka läpi harmaan kiven". Kuukausien työ palkittiin kyllä todella mainiosti. Kiitos vielä kerran kaikille.

50 goodie bagia meni hetkessä ja sisällön ehti kuvata Noora, jonka kuvaa lainasin. Kiitos yhteistyökumppaneille kassin sisällöstä.

Kuva: Optimismia ja energiaa

Kuva: Curiouser & Curiouser 

Blogikirppis kun oltiin saatu taputeltua ja ovet suljettua, kokoonnuimme vielä osan porukan kanssa legendaariseen Ohranjyvään syömään, sillä he ystävällisesti halusivat tarjota meidän mahtavalle porukalle ruoat sovittuun hintaan. Tähän oli hyvä lopettaa aivan täydellinen viikonloppu. Postausta tulossa vielä meidän lauantai päivästä, joka oli erittäin kivaa ohjelmaa täynnä.





Tiättekö muuten mitä?

Mun muistikirjaan kynä kirjoitti jo otsikon 

"Mansen Blogikirppis 2016". 

Ps. Etsitään uusia, vähän isompia tiloja. Saa tarjota.

Blogimuijat Mansessa

$
0
0
Ennen blogikirppistä, minä ja melkein parikymmentä muuta bloggaajaa kokoonnutiin Mansessa lauantaina. Oltiin nimittäin Niinan (Sula Mahdollisuus) kanssa keksitty näille ihanille naisille ohjelmaa koko päiväksi. Mukana menossa lisäkseni olivat Johanna (Koti Aurorassa), Jutta (Muotopuoli), Silja (Mintunmustaa), Karin (Tunnetilat), Maja x miekkonen (Musta ovi), Heidi (Talo Luck), Laura + Janne (Sateenkaaria ja serpentiiniä), Katja (Optimismia ja energiaa), Sally (Sally*s), Piia (Pieni talo Helsingissä), Kati (Call it home), Jenni (Keski(piste)), Aino (Visuaalisesti vaativa), Jenni (Torson takana). Päivä aloitettiin Vapriikista ja aluksi kilisteltiin kuohuvalla ja toivotettiin muijat tervetulleiksi Manseen.




Ohjelmassa oli tutustuminen Vapriikin näyttelyihin. Aika leikkiä- näyttelyssä oli leikkikaluja eri vuosikymmeniltä ja sekä koti- että ulkomaisia, joilla suomalaislapset ovat leikkineet. Katsastimme myös Jääkiekkomuseoon, Kivimuseeoon ja Luonnontieteen museoon.



Optimismia ja energian Katja huilaa hepan selässä. 
Kivimuseo
Olimme etuoikeutettuja kurkistamaan myös perjantaina 16.10. avautuvaan Mediamuseo Rupriikiin. Mielenkiintoinen näyttely kertoo mm. tietoverkkojen merkityksestä nykymaailmassa. Mahtavia puhelimia oli ainakin esillä. Kannattaa mennä katsomaan tämä näyttely ja fiilistelmään vaikkapa puhelinkoppiin.




Vapriikista suunnattiin matkamme pääkeskittymään, eli Pyynikki/ Pispala akselille. Tietysti veimme nämä naiset kuuluisille Munkkikahveille Pyynikille. Lämpöiset munkit ja kahvit maistuivat kaikille ja pyyhittyämme sokerit suupielistä kipusimme Näkötorniin ihastelemaan Tamperetta.



Upeet maisemat siellä ylhäällä olikin. Munkkikahveista pääset muuten nauttimaan myös ihan Tampereen keskustassakin, eli Keskustorilla on toinen Munkkikahvila. Samat munkit on tarjolla siis sielläkin -yhtä makoisat, muttei yhtä hulppeet maisemat.

Huikeet säteet tulivat pilvien lomasta.


Karu ja ihana portaikko. Täydellinen paikka asukuvauksiin.
Tässä ihana Jenni: Torson takaa ja Sally: Sally*s- blogista.
Yläilmoissa tulikin sen verran viileä, että siitä suunnattiinkin Rajaportin saunan lämpöön. Mutta kuten arvata saattoi, osa naisista katosikin keskustaan lämpöisille juomille ja lauteille kipusikin vain osa tamperelaisista muijista. Itse en ollut ikinä käynyt tuolla ja RAKASTUIN paikkaan. Aivan ihanat löylyt ja tunnelma. Aivan kuin oisin päässyt ajassa jonnnekin ihan muualle, monta vuosikymmentä taaksepäin. Aito tunnelma, se ehkä kuvaa parhaiten tuota paikkaa. Haluan mennä tuonne tunnelmalliseen paikkaan uudestaan ja viedä perheenikin sinne. Aistin jo sen tunnelman pimeässä talvi-illassa, kynttilälyhtyjen loistaessa ja höyryn nousun iholta viileässä illassa.


Pukuhuoneen tunnelma oli huumaava ja kotoisa.


Huikeet köynnökset.

Kun olimme tälläytyneet takaisin edustunkuntoon, mietä odotti illallinen henkeäsalpaavan kaunisssa Heinätorin tiilirakenteisessa talossa, Pyynikintorin kupeessa. Tämä tunnelmalline paikka loisti kynttiloiden valossa ja ja meidät vastaaotti erittäin ystävällinen henkilökunta. Ravintolaan ehti juuri parahiksi tapahtumaan osallistuneet mattimyöhäiset Karin ja Heidi, nämä Jyväskylän hurjat ;). 

Ihana lyhtyrykelmä.





Nauru raikaa tässä seurassa.


Kamerat lauloivat myös täällä ja ketään ei haitannut, että ne annokset todellakin kuvatiin ennen niihin kiinni käymistä. Huikeen kiva tunnelma ja juttu luisti ruoan lomassa. Olin myös hommannut näille naisille upeat goodie bagit, koska halusin muistaa heitä jollain kivalla tapaa. Kassit vein jo päivällä ravintolaan ja ne odottivat valmiina tuolin selkänojilla.
Alkuruoka: Lämmin savuporokeitto
Pääruoka: Sorsan rintaa
Kassit olivat odottamassa. 
Sain mukaani yllätykseen mahtavat yhteistyökumppanit. ISO kiitos vielä heille. NOUKIn kassiin laitoin BLOSSA15 (K- 18- sivu)- vuosikertaglögiä, Mia Höytö Cosmeticsin VALO- voiteen, Cilla'sin KÄSI- pesuaineen, Heijastinkauppa.fi TATTI- heijastimen, joka on tamperelaisen Hanna-Riikka Heikkilän käsialaa, tietysti.
Muistakaas muuten, että heijastin on tärkeä tuolla pimeässä. Muista näkyä, vaikka vähän tyylikkäämmällä heijastimella. Tai ihan sama, kunhan näyt. Kasseihin piti vielä laittaa yhteistyökumppanimme ASUN- lehti, mutta ne jaettiin käteen blogikirppiksellä. Cillasin saippuatuotteita myy nyt Tampereella OMAshop, joka oli mukana blogikirppiksellä, ROOM ja ID.  

Massut täynnä erittäin hyvää ruokaa mietimme jatkopaikkaa ja mennäkkö vai ei.  Mutta villasukat, yöpuku ja kylmä kuohari houkutteli eniten ja lähdin kuuden blogisiskon kanssa meille jatkoille. Muut lähtivät omille teilleen. Poks sanoi kuharipullot ja puheensorina täytti olkkarin. Yöunet jäivät todella lyhkäsiksi, mutta kunnon aamupalalla oltiin valmiita vastaanottamaan kirppishulina, joka olikin melkoinen. Sehän oli teille jo selvää ;)

Kiitos ihanasta viikonlopusta te ihanat naiset! Tämän koko onnistuneen viikonlopun muistaa vielä pitkään. Jaa niin, ei niin kauhean kauan tarvi muuten odottaa, sillä jatkoa on luvassa ;) 
     




Laivalla

$
0
0
Muutama viikko sitten veimme muksut yllätysreissulle laivalle. He olivat siitä pitkään puhuneet ja toivoneet ja sitten vain yksi lauantai- ilta varasimme matkan seuraavalle viikonlopulle. Jos nyt miettii, niin ehkä lapsiperheen kanssa olisi järkevämpää mennä vaikka viikolla tai loman yhteydessä, muttei ehkä kuitenkaan lauantain lähdöllä. Heti satamassa näki sen perinteisen suomalaisen menon ja mieskin meinattiin "kaapata" ennenkuin pääsi edes sisälle terminaaliin :D Noh, mielissään vaan olis ollut. Hassuinta oli se, että törmättiin vanhempiini samassa aulassa. Noh, mikäs sen mukavanpaa kuin reissata porukoiden kanssa samalla purkilla. 


Risteily lasten ehdoilla. joten lasten leikkipaikka tuli hyvinkin tutuksi. Risteilyllä oli kivasti kyllä ohjelmaa lapsille ja menimme niiden mukaan. Nukkumaan mentiin muksudiscoilun jälkeen eli heti siinä 22 pintaan. Meno alkoi muutenkin olemaan melko riehakasta siihen aikaan. Yöllä ois ihan pikkusen tehnyt mieli mennä yökoltussa ojentamaan niitä nuoria neitejä, jotka herättivät minut keskellä yötä laulullaan. Nyt pidetään kyllä pieni tauko risteilystä, 10 vuoden välein on varmaan ihan sopiva. Pääasia, että lapset olivat tyytyväisiä ja saimme viettää aikaa yhdessä ja he pääsivät isoooom karkkikauppaan.



Yllätyn edelleen siitä, miten hyvä poikamme on piirtämään, kun kotona ei mielellään kynään tartu.

Käyttekö te paljon risteilyillä?

Monitoimitalo 13 -toimintaa viidessä kerroksessa

$
0
0

Pojalle oli tiedossa syyslomapuuhaksi Minecraft- koodauspaja Monitoimitalo 13- tiloissa. Minulle tämä tila ja koko talo oli vallan vieras ja olen vieläkin ihan pöyristynyt siitä, miten tällainen on mennyt vallan ohi korvien. 

Monitoimitalo, Satakunnankatu 13.
Mutta ennen koodauspajalle menoa, poika jäi pelaamaan pelisaliin ja me lähdimme Pikkukakkosen puistoon. Menimme kuitenkin vähän aiemmin takaisin, sillä suunnittelimme menevämme pajan jälkeen Särkänniemen syyslomariehaan. Mutta ajattelinkin tutustua taloon paremmin odottaessani poikaa, sillä kerroksia tässä talossa tuntui riittävän. Halusin palavasti tietää, mitä viehättävän talon kerroksista löytyy. Kapusin ihania rappusia pitkin toiseen kerrokseen. Ovia oli sinne ja tänne. Olin vähän, että mikä ihmeen talo tämä oikein on,  nimittäin ovien takaa löytyi mm. musahuone ja salista biljardipöytä. 


"Nimensä mukaisesti Monitoimitalo 13 tarjoaa puitteet hyvin moninaiseen tekemiseen. Talo muovautuu joustavasti eri-ikäisten käyttäjien tarpeisiin ja samat tilat muuntuvatkin helposti toiminnoista toiseen." 


Kiipesin kolmanteen kerrokseen tytär perässä ja siellä oli aulassa lapsia askartelemassa.  Oli hyvin kotoisan oloista; räsymattoja ja mukavia nojatuoleja. Tyttö näki värikynät ja halusikin heti mennä värittämään muiden joukkoon. Sopihan se. Isojen ovien takana pilkotti askartelutarvikkeita ja vanhana askartelukaupan tätinä kiinnosti, että mitä siellä oikein tapahtui. IIISOO askarteluhuone, WAU!






Savipajan polttovärimalleja

Tytär askartteli nuken.
Istuuduin tyttären viereen askartelupöytään ja aloin värittämään aikuisen värityskuvaa. Kohta minulle tultiinkin kertomaan talosta enemmän. Minua harmitti, sillä olen ollut ääneti sitten sunnuntaisen kirppistapahtuman, niin en voinut kysellä talosta kauheasti. Menen tutustumaan tiloihin paremmin, kun olen tervehtynyt. Mutta toiminta on aiemmin ollut Vuoltsulla ja sieltä muuttanut tänne täydellisesti remontoituun rakennukseen, Hotelli Tammerin viereen. 

Tartuin värikyniin ja otin ihan relax.
"Monitoimitalo 13 on jokaisen tamperelaisen harrastus- ja vapaa-ajanviettopaikka. Talosta löytyy tekemistä ja kokemista niin konsolipeleistä, kädentaidoista, musiikista, mediasta, teatterista, kokouksista kuin kahvittelusta kiinnostuneille.  13 tarjoaa tiloja ja mahdollisuuksia kivijalasta kaupungin katolle. Käytössä olevat tilat sijoittuvat viiteen eri kerrokseen sisältäen kaiken kaikkiaan 2500 neliömetriä toiminta-, työpaja-, harrastus-, kokous- ja kokoontumistilaa eri-ikäisille tamperelaisille."




Toimintaa tosiaankin viidessä kerroksessa



"Ensimmäisen kerroksen pelialue, internetsali ja kahvila tarjoavat mahdollisuuden viettää rentoa vapaa-aikaa aktiivisessa ympäristössä."

"Toinen kerros mahdollistaa musiikista ja mediasta kiinnostuneen nuoren ideoiden toteuttamisen ammattimaisessa ympäristössä." 

"Kolmannessa kädentaitokerroksessa on neljä erilaista pajaa, joissa 7-29-vuotiaat voivat toteuttaa omia ideoitaan tai osallistua ohjattuun toimintaan. Keramiikka-, Verstas-, Korula- ja Tekstiili-pajat on varustettu välineillä ja tarvikkeilla."

"Neljäs kerros kiinnostaa nuorison lisäksi aikuisempaa väkeä ja myös ulkopaikkakuntalaisia. Esimerkiksi järjestöt ja yhdistykset viettävät tilaisuuksiaan neljännen kerroksen suosituissa kokoustiloissa, Tampereen keskustassa, hyvien liikenneyhteyksien varrella ja Tampereen suurimpien hotellien ympäröimänä."


"Viidennen kerroksen Vintti on luonteeltaan hyvin rento ja vapaamuotoinen. Esimerkiksi pöydät ei kuulu Vintin vakiovarustukseen, vaan jutella voi nojatuoleissa ja säkkituoleissa loikoillen."



Miksi en tiennyt, että tämä talo pitää sisällään niin monipuolisesti kaikennäköistä. Tämä paikka on kertakaikkiaan upea ja tekemistä löytyy kaikille ja aivan ihanaa henkilökuntaa. 

Vielä perjantaina 16.10. ehditte mennä sinne viettämään syyslomapäivää, sillä näin syyslomalla paikka on avoinna poikkeuksellisesti 10-16.  Kaikki työpajat eivät ole ilmaisia, mutta pienellä summalla pääset vaikka valamaan savea.



Astiakaapin kätköissä

$
0
0

Olohuoneen ja keittiön ikkunoiden välissä paikkaa valloittaa vanha lipasto, jonka pelastin yhdestä talosta muutama vuosi sitten. Se on koko ajan ollut tuossa ja toimittanut astiakaapin virkaa. Siis niiden astioiden, jotka katetaan pöytään spesiaalitapauksia varten. Aiemmin ajattelin, että me ei milloikaan tarvita sellaisia astioita, jotka katetaan pöytään vain pyhäpäivinä. Kaapin astiat ovat kuitenkin ajautuneet meille tavalla tai toisella, mutta näistä en raaskisi luopua enää ikinä. Eikä näitä raaski arjessa liikaa kuluttaa. Pidän niistä nimittäin ihan liikaa. Kyllä minä joskus arkenakin saatan kattaa näillä pöydän tai sekoittaa tavallisen astiaston joukkoon, mutta todellakin harvemmin. 

Kynttilämeri loistaa iltaisin lipaston päällä.

Kaapiston päälle on kiva rakentaa erilaisia asetelmia.
Pidän eniten kaapin kätköissä lojuvasta sini-valkoisesta Arabian Pitsi- sarjasta ja vaaleanpunakukallisista Arabian Marjatta- kahvikupeista. Mustat unikko-kupit olemme saaneet häälahjaksi. Ikinä en ole niitä käyttänyt, mutta ikinä niistä en myöskään luovu. Ultima Thule- laseja ottaisin mielelläni enemmänkin kaappiin.

Arabia: Pitsi
Marimekko: Unikko   Arabia: Marjatta ja Pulmu

Tuolla kaapissa astiat säilyvät kuitenkin sulassa sovussa ja odottavat ulospääsyä. Hopialusikoita kohtaan onkin tiukempi ote, kaapissa on ja pysyy ;). 



Mitenkäs teillä? Löytyykö erikseen juhla-astiasto.

    

Lucky Ring_uusia tuulia

$
0
0
Kerroin teille elokuun eräässä postauksessa muutoksen tuulista, jotka vallitsivat elämässäni. Irtisanonouduin siis vakkaritöistäni elokuussa ja jäin tietoisesti tyhjän päälle, mutta erittäin onnellisena. En ole nimittäin hetkeen ollut näin onnellinen ja tyytyväinen elämääni mitä nyt olen. Siihen lienee  pienenä osasyynä minun uusin sormukseni, jonka olen nimennytkin Lucky ringiksi. 





Näin reilu vuosi sitten tuon italialaisen Giorgio Martellon sormuksen koruliikkeen ikkunassa ja se palasi mieleeni aina välillä. Yksi tiistaiaamu, kun sain mieheltäni pelastavan teksiviestin kesken studiosession ja luvan irtisanoutua, niin kävelin tuohon liikkeeseen kysymään, että mahtaakohan sellaista sormusta vielä olla valikoimissa. Ja olihan se siellä minua odottamassa. Enää en epäröinyt, vaan sovituksen jälkeen sormus laitettiin rasiaansa ja työnsin sen taskuuni odottamaan oikeaa hetkeä, eli irtisanomispäivääni. Ihana myyjä antoi minulle siitä alennusta, kun kerroin hänelle salaisuuden, että  miksi sen ostin. Myyjä toivotti mitä parhaita kesän ja syksyn jatkoa. Lähdin eteenpäin ja hipelöin rasiaa taskussani kuin hobitti konsanaan. Siitä päivästä lähtien olen oikeastaan ollut vain yhtä hymyä.

Minusta lucky ring toimii, sillä tämä syksy on ollut niin upea, mutta niin ihanan kiireistä aikaa. Ensinnäkin lapset ovat tykänneet kun äiti on ollut kotona. Ollaan voitu pitää pienemmän kanssa vapaapäivä päikystä, jos siltä on tuntunut. Ja isompaa olen ollut kotona vastaanottamassa, kun on tullut koulusta. Ja ollaan leivottu yhdessä läksyjen teon jälkeen.


Toki minua on työllistänyt  myös supersuosion saaneen Mansen Blogikirppiksen järjestelyt. Jotenkin vieläkin pää pyörällä sen saamasta suosiosta. Ollaan kyllä Niinan kanssa todella tyytyväisiä. Ja ihanat tyypit, jotka kamojensa kanssa raahautuivat Tampereelle, WAU. Ihan huikeeeta. Ja muut blogijutut, sillä kotonaolon ansiosta olen voinut jopa osallistua muutamiin tapahtumiin, kun aika on sen sallinut. Lucky Ringin ansiosta tämäkin ;)  

Mutta ennen kaikkea minut on pitänyt kiireisenä uuden työn hakeminen. Tässä on pääkoppa käynyt kuumana koko syksyn, että mitä ihmettä alan tekemään. Oman firman perustaminenkin oli jo vahvalla, kunnes tuo kaikkien rakastama ihana verottaja ei hyväksynyt minun liikeideaani, jotta sen oisin voinut sellaisenaan toteuttaa. Se idea olisi ollut niin huippuhyvä ja palvellut pienyrittäjiä. Mutta yksi verottaja ei minua lannistanut, vaan jatkoin eteenpäin, tosin unohtaen liikeideani pöytälaatikkooni.


Joka päivä, jo yli vuoden ajan, on sähköpostiin paukkunut muutaman eri välitysfirman avoimet paikat, mutta eipä niissä kauheesti mitään kiinnostavia pestejä ole tarjolla ollut. Muutaman hakemuksen olen laittanut niiden kautta tulleiden työpaikkojen perään, saamatta kuitenkaan mitään vastausta. On muuten erittäin ärsyttävää, kun yritykset eivät vastaa millään tapaa saamaansa hakemukseen. Työnhakija kun käyttää aikaa sitä varten ja tekee sen hakemuksen juuri heille. Joo, tiedän, että hakemuksia saattaa tulla satoja, mutta vastaisivat edes "Kiitos hakemuksestasi" -tyyppisesti.  

Ajattelinkin heti alkuun lähteä kartoittamaan ihan avoimilla hakemuksilla työmarkkinoita, unohtaen todellakin mollit ja muut. Laitoin hakemuksen ja toisenkin ja kolmannen. Näistä sainkin vastauksia kiitettävästi.

Mutta sitten oli se YKSI hakemus. 8 min kuluttua lähettämisestä sain kutsun haastatteluun ja nyt voin ilolla kertoa, että minulla on työsopimus allekirjoitusta vaille tuolla sähköpostissa odottamassa. Uudet kuviot alkavat parin viikon päästä. Odotan todellakin innolla, että pääsen töihin,  sillä huipputuotteet ja porukka odottavat minua.  Pyöritän Lucky ringiä sormessani jälleen tytyyväisenä -se toimii!


Kohta maalissa

$
0
0
Siis vihdoinkin yläkerran kylpyhuone etenee ihan maaliin asti. Eilen kiersimme rautakaupoissa, mutta mitään emme kuitenkaan saaneet aikaiseksi ostettua. Lahjakortti kyllä poltti kovasti taskussa, mutta päätöksiä saimme sentään tehtyä ja ensi viikolla tilataan tavaraa. Kylpyhuoneesta kuulette ensi kuussa vähän enemmänkin blogiyhteistyön tiimoilta ja näette valmiin lopputuloksen. 

Kylpyhuoneen materiaaleja ja valaisin ehdokas (KVIK Cylinder)
Kylpyhuone ei ole edennyt vuoteen yhtään mihinkä suuntaan ja ihanaa saada tuo nyt vihdoista viimein valmiiksi. Tätä prokkista kyllä oikeasti vauhdittaa tuo alkava yhteistyö ja hyvä niin, tuleepahan valmiiksi  Himoitsen noita Kvikin Cylinder- valasimia lipaston ylle, mutta katsotaan saadaanko ne asennettua. Toki ne toimisivat vain tunnelman luojana ja yleisvaloksi sitten jotain muuta, kun vaan keksisi että mitä.

Tästä huoneesta ensi kuussa postauksia muutamaan kertaan. Ja kerrotaanpa sitten samalla vähän tämän rakennuskustannuksista. Mukavaa sunnuntaita.

Tälle seinälle tulee 2,4 m taso ja pistorasioiden väliin peili.
Suihkuallas saa suikuseinän.
Tilassa on käytetty neljää erilaista laattaa ja sitten vielä laastia parissa seinässä.

Blogimuijien Goodie Bag

$
0
0
Reilu viikko sitten Mansen valtasi melkein parisenkymmentä muijaa pitkin Suomea "Blogimuijat Mansessa"- tapahtumaan ja Niinan kanssa keksittiin mukavaa ohjelmaa koko päivän ajaksi. 

Hommasin kaikessa hiljaisuudessa vieraille kiitokseksi makeet goodie bagit. Kumppanini Niina ei tiennyt oikeastaan mitään näistä kasseista, ainoastaan sen, että sellaiset tulevat. Kassin sisältö oli yllätys siis hänellekin.


Halusin kerätä bagiin laadukkaan setin ja se todellakin onnistui. Minusta tuntui, että jokainen bloggaaja oli erittäin innoissaan kassin sisällöstä. Kävin kassin sisällön kanssa luonnossa eli nyt on vuorossa kassin tarkempi esittely.

NOUKIn laadukkaasta kassista löytyi Mia Höytö Cosmeticsin VALO- voide. Kassiin sujautin myös jotakin hyvin käytännöllistä, eli Cillasin kauniin KÄSI- aineen. Kylmä ilta on kiva taltuttaa lämpimällä BLOSSA15 -glögillä. Blossan pullot ovat myös hyvin kauniita. Pimeät illat ja aamut ovat nyt täällä, joten näkyä pitää ja heijastin on siihen erittäin hyvä valinta. Ja glögiä nauttiessa, voi lukea hyvää ja laadukasta ASUN -sisustuslehteä


Mia Höytö Cosmeticsin eye cream.

Cillasin KÄSI- pesuaine



Vuosikertaglögi Blossa 15.

Halpa henkivakutus.
 Heijastinkauppa.fi- heijastin. Design by Hanna-Riikka Heikkilä.
Ja tämän valitsin siksi, että halusin nostaa tamperelaisen designerin esiin.
ASUN-lehti oli mukana myös kirppiksellä jaettavissa goodie bageissa.

Kiitos vielä yhteistyökumppaneille ASUN, NOUKI, CILLA'S, MIA HÖYTÖ, VIINIMAA, HEIJASTINKAUPPA:FI
Viewing all 747 articles
Browse latest View live