Quantcast
Channel: Retromoderni | Sisustus
Viewing all articles
Browse latest Browse all 747

Sisustussunnuntai Parolan Rottingin kanssa

$
0
0
Postaus toteutettu yhdessä Parolan Rottinki Oy:n kanssa.

Lähdin sunnuntaina tyttären kanssa kohti Parolaa, sillä Parolan Rottinki oli järkännyt Sisustamisen suunnistussunnuntain. Matka kohti Hämeenlinnaa ei alkanut kauhean hyvin, sillä lähdinkin ensimmäisenä ajamaaan väärää tietä pitkin, kun ajattelin mennä maisemareittiä pitkin. Mikä lie mielenhäiriö kävikään heti alkuun. Noh, ajeltiin sitten kauniissa maalaismaisemissa kohti moottoritietä.  Ette usko, mutta ajoin aivan ajatuksissani vielä Parolan rampinkin ohi. Pääsimme lopulta oikealta rampilta ylös ja Parola häämötti. Ajoin vihdoista viimein somaa tietä pitkin, ohi ihanien omakotitalojen ja lopulta löysimme perille, mutta parkkipaikan löytäminen oli sitten haastavaa, sillä piha oli täynnä autoja.



Mun kaunis seuralainen, joka viihtyi kovasti pullavadin luona.



Avasin oven ja kaikki kauneus, ihanuus, kodikkuus, ihmispaljous ja kahvin huumaava tuoksu läsähti päin näköä. Sisälle vaan muiden joukkooon ja ensimmäisenä minut vastaanotti Call It Home- blogin Kati, joka minut kutsuikin tapahtumaan. Paikalla oli myös Voikukkapellon Netta. Näillä molemmilla bloggaajilla on  upeat blogit ja sikahienot kämpät. Hirvee kuhina ja pöhinä kävi, sillä oli naista ja miestä tupa täynnä.





Aikaisemmin tila on toiminut Parolan Rottingin outlet varastomyymälänä, mutta Kati ja Netta laittoivat taitavat näppinsä peliin ja loihtivat tilasta todella tyylikkään sisustustalon. Parolan Rottingin laadukkaat tuotteet pääsivät sisustetuissa mallitiloissa nyt oikeuksiinsa. Tiloja oltiin sisustettu moderniin, perinteiseen ja romanttiseen tyyliin, eli vähän jokaisen makuun sopivaksi. Olin siellä vähän kuin karkkikaupassa, kaikkialla oli niin kaunista ja ihanaa ja ei oikein tiennyt mitä katsoa. 


Tilojen stailauksissa oltiin käytetty mm. Svaneforsin ja Madam Stoltzin tuotteita tuomassa rottinkikalusteet paremmin esille ja siinä oli kyllä onnistuttu täydellisesti. Kaikki tuotteet olivat myös myytävinä, eikä vain rekvisiittana.





Tuvassa oli jo lievä joulun tuntu ja tontut kuulemma tekivät kauppansa. Itsekkin ihan vähän hipelöin mustahattuisia tonttuloita.



Paikalla oli Svaneforsin edustaja Riina ja tällä merkillä on muuten erittäin laaja ja hvyänhintainen sisustustekstiilimallisto. Alkuun minusta tuntui, etten tiennyt merkistä yhtään mitään, mutta juteltuani Riinan kanssa ja tutustuessani paremmin mallistoon, tajusin, etttä meillä onkin kotona jo pitkään ollut Svaneforsin tuotteita. Heidän valikoimistaan löytyy valmistuotteita, kuten mattoja, tyynynpäällisiä ja valmisverhoja että ihan kankaita metritavarana ja niitä myydään ympäri Suomea. Erityisen ihastunut olen heidän mattoihinsa ja yksi kotiutui meillekin, josta kuulette lisää myöhemmin.









Paikalla oli myös Annie Sloan Chalk- kalkkimaalien esittelijä. Esittelyn lisäksi he tekivät työnäytöksiä. Upeita mattasävyjä hienoissa purnukoissa. 



Outletin puolella oli huikeita alennuksia. Kassajonot olivatkin väliin pitkiä eli kauppa kävi. Uusia onnellisia rottinkikalusteiden ja sisustustuotteiden omistajia oli lukuisia.

Itse jäin kyllä niin himoitsemaan tuota mustaa, jo 70-luvulla suunniteltua riipputuolia. Aivan älyttömän ihana.
Tämä oli Parolan Rottingin ensimmäinen sisustustapahtuma uusitussa tilassa ja lisää on kuulemma tulossa. Infoan niistä sitten kyllä teitäkin. Joulutapahtuma on kuulemma seuraavaksi tulossa. 




Viewing all articles
Browse latest Browse all 747

Trending Articles